Insinööri?
Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla? Ensin välähtää ja sitten korjataan tuhot.
Tuo oli ensimmäinen insinööriaiheinen vitsi, jonka sain insinööriopintojeni aloittamisen jälkeen. Kiitos siitä sille jolle se kuuluu.
Vitsissä on jonkin verran perääkin. Erityisen kuuluisia epäkäytännöllisistä toteutuksista ja huonosta suunnittelusta ovat olleet liikennesuunnittelusta vastaavat insinöörit. Jokaisella on kokemuksia liikennevalojen "punaisista aalloista", typeristä liikenteenjakajista ynnä muusta sellaisesta.
Tietotekniikan insinöörit ovat päässeet varsin vähällä arvostelulla. Toki ei siksi, että heidän jäljiltään työn laatu olisi erityisen hyvää, vaan pikemminkin siksi ettei insinöörin merkitystä tietokoneohjelman suunnitellussa ole kertakaikkiaan tajuttu. Kukaan ei tiedä, että insinöörit suunnittelevat ohjelmistoja. Tietokoneohjelmiahan tekevät rasvatukkaiset tietokonegurut tai finninaamaiset nörtit, vai mitä?
Onko insinööri sitten todellakin pohjasakkaa joka ei saa aikaan kuin tuhoja? Tuskin kuitenkaan. Insinöörikin on ihminen ja siksi erehtyväinen. Joissain tapauksissa pienen erehdyksen seuraukset voivat olla mittavia ja suunnattoman harmillisia.